Ajatuksia uskonnonvapaudesta

Sain muistutuksen vastata uskonnonvapaus.fi -vaalikoneeseen; kiitos siitä! Vaalikone oli mielestäni hyvin selkeä ja fokusoitunut, mutta se ei tietenkään tehnyt vastaamisen helpoksi. Eikä välttämättä pidäkään. Aihe on tärkeä, jonka takia haluan avata ajatuksiani vähän laajemmin.

1. Tuleeko poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä sallia?

Vastasin tähän kysymykseen ei. Poikien ympärileikkaus tulee sallia vain lääketieteellisistä syistä. Alaikäisen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen tulee varjella ja hänelle tulee antaa valinnanvapaus omaan vakaumukseensa – tai sen puutteeseen. Mikäli lapsi jakaa vakaumuksensa vanhempiensa kanssa, niin hän voi teettää kyseisen toimenpiteen kun on täysi-ikäinen, jos niin itse haluaa ja päättää. 

2. Tuleeko jumalanpilkan rangaistavuus säilyttää?

Vastasin tähän kysymykseen ei. Sinänsä en ymmärrä, miksi toisten uskoa pitää erityisesti pilkata, mutta asiana tämä sopii paremmin käytöstapojen kuin rikoslain piiriin. Hyväksyn uskontoon kohdistuvaa huumoria, mutta peräänkuulutan silti, että muistetaan toistemme kunnioittamisen ja hyvän maun rajat.

3. Tuleeko evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon verotusoikeus poistaa?

Tämä oli ainoa kysymys, mihin jätin vastaamatta. Periaatteellisella tasolla olisi helppo ajatella, että em. kirkkojen verotusoikeus tulisi poistaa, mutta toisaalta, kirkko tuottaa paljon sellaisia yhteiskunnallisia palveluita (tai muuta lisäarvoa), mitä kunnat eivät, eivätkä välttämättä kykenekään. Nämä palvelut eivät välttämättä ole tunnustuksellisia eivätkä ne kohdistu pelkästään kristittyihin. Monesti palveluiden käyttäjät ovat yhteiskunnassa haavoittuvassa asemassa. Mielestäni tulisi ensin selvittää, millaisia vaikutuksia verotusoikeuden poistamisella olisi yhteiskunnalle ja miten vastaavat palvelut olisi mahdollista ja kustannustehokasta tuottaa toisin. Mikäli taloudellista tai muutakaan hyötyä ei verotusoikeuden poistamisella löydy, niin en muuttaisi toimivaa järjestelmää pelkästään periaatteellisista syistä. En halua vetää mattoa haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten alta vain sen takia, että kirkko on palvelua tuottava taho ja joillakin on asian kanssa ”periaatteellisia” ongelmia. 

4. Miten hautaustoimi tulee järjestää?

Vastasin, että voidaan avata kilpailulle. Tosin rehellisesti sanottuna, niin minulle kaikki mainitut vaihtoehdot käy. Jos kirkko hoitaa ateistin hautajaiset, niin silloin voidaan jättää tunnustukselliset seremoniat pois.

5. Tuleeko jumalanpalvelusten kuulua peruskoulun toimintaan?

Vastasin kysymykseen ei. Jumalanpalvelus kuuluu kirkon toimintaan ja perhe päättää, miltä osin osallistuu tai on osallistumatta.

6. Miten uskontoja ja elämänkatsomustietoa (ET) tulee opettaa?

Vastasin, että jokaiselle tulee opettaa elämänkatsomustietoa, joka kattaa opetuksen eri uskonnoista. Uskonto-osuuksissa opetettaisiin uskontojen historia, keskeiset opit ja tärkeimmät perinteet. Uskontoa ei tulisi kuitenkaan erityisesti harjoittaa kouluissa; se tehtävä kuuluu seurakunnille.

7. Jos uskonnon ja ET:n opetus säilyy, tuleeko ET avata kaikille?

Kyllä. Monesti lapsikin jo tietää, kumpaa haluaa opiskella. Myös kirkkoon kuuluvat vanhemmat saattavat toivoa, että lapsi saisi koulussa elämänkatsomustiedon opetusta ja jättäisi mahdollisen uskonnonopetuksen kirkon tehtäväksi.

8. Tuleeko kaupan voida kieltää myyjältä esimerkiksi huivin käyttö?

Näin esitettynä niin vastasin kysymykseen ei. On toki ammatteja, missä huivin käyttöä ei voida sallia esim. turvallisuussyistä, tai missä on erityisen tärkeätä, että pukeutuminen on yhtenäistä (esim. viranomaiset), mutta kauppa ei välttämättä ole työnantajana sellainen, että huivin käytön kieltäminen olisi perusteltua. 

Ja keneltä kaikilta sitten kielletään huivin käyttö? Jos kiellämme pelkästään muslimien käyttämät huivit, mutta ei länsimaalaisten tai muiden kulttuurien huivit, niin syyllistymme syrjintään. Entä sitten syöpään sairastuneet ihmiset, jotka peittävät päänsä huivilla?

Kysymys huivin käytöstä - tai pukeutumisesta sekä uskonnollisten ja aatteellisten tunnusten käytöstä ylipäätänsä - on laajemman yhteiskunnallisen keskustelun aihe. 

Museokortti teineille!

Puhumme paljon koulutuksesta, mutta meidän pitäisi puhua myös sivistyksestä. Sen merkitystä ei tule vähätellä. Erityisesti tällaisina aikoina, kun populismi ja ääriliikkeet nostavat päätään eri puolilla maailmaa, on ensisijaisen tärkeätä taistella tätä vastaan. Sivistynyt ihminen ei sorru vihapuheeseen. Sivistynyt ihminen osaa erottaa faktat myyteistä - tai vähintään kyseenalaistaa, mitä hänelle väitetään. Sivistyneellä ihmisellä on riittävän vahva itsetunto omassa kulttuurissaan, että kykenee ymmärtämään myös muita kulttuureja ja keskustelemaan niiden edustajien kanssa - jollain vieraalla kielellä. Sivistynyt ihminen tietää mistä on tullut ja mihin on menossa, koska hän osaa pitää päänsä ylhäällä ja katseensa avarana sen sijaan, että tuijottaisi vaan omaan napaansa omasta kuplastaan.

Kulttuuri sen eri muodoissaan on oiva itsensä sivistämisen väline. Jokainen voi valita mieleisensä; siinä missä yksi viihtyy nenä kirjassa, nauttii toinen teatterista, kun kolmas maalaa tauluja ja neljäs rakentaa tai soittaa jotain soitinta. Vaihtoehtoja on monia. Suomessa mahdollisuuksia on: meillä on hyviä kirjastoja, meillä on kaikille avoimia kansalaisopistoja ja meillä on kauniita ja oivaltavia taideteoksia osana meidän katukuvaa.

Suomessa on paljon erittäin hyviä museoita. Mielikuva siitä, että museo on pölyä keräävä vanhojen esineiden instituutio, ei ainakaan Suomessa pidä paikkaansa. Lisäksi Museokortti madaltaa kynnystä vierailla museoissa ja kortti maksaa itsensä takaisin hyvin nopeasti. 

Valitettavasti kaikilla ei kuitenkaan ole varaa vierailla museoissa eikä itse museokorttiin. Tämän takia ehdotan, että jokaiselle suomalaiselle teinille annetaan museokortti, kun hän täyttää 13 vuotta. Kortti olisi voimassa siihen asti kunnes hän täyttää 20 vuotta. Eli ”teinien museokortti”. Miksi?

Museokortti antaisi jokaiselle suomalaiselle nuorelle mahdollisuuden sivistää itseään, taloudellisesta tilanteestaan riippumatta. Se keventäisi perheiden menoja, kun perhe haluaa yhdessä vierailla museossa tai jos nuori opiskelija haluaisi kultturellista virkistystä opintoarkeen. Samalla se tukisi kotimaan matkailua, sillä museot voisivat toimia houkuttimina vierailla eri paikkakunnilla. Kaikilla nuorilla ei myöskään ole varaa leffoihin ja baareihin, mutta näin kaikilla olisi mahdollisuus kokoontua kulttuurin ympärille. Se vähentäisi eriarvoisuutta, sillä kenenkään ei tarvitsisi jäädä pihalle rahatilanteensa takia. Parhaassa tapauksessa se ennaltaehkäisisi syrjäytymistä, kun löytyisi paikkoja, mihin mennä, ja ihmisiä, joiden kanssa keskustella. Nuorethan ovat kautta aikojen peräänkuuluttaneet paikkoja, missä saisivat oleskella. Olisiko siis väärin, jos heillä olisi pääsy museoihin, ja kenties osasta museoista löytyisi pieniä yhteisiä tiloja, missä nuori voisi istua alas (edullisen) kahvikupin ääreen kavereitten kanssa? 

Museoiden osalta avoimet ovet olisivat samalla sijoitus tulevaisuuteen. Museoista innostuneet nuoret tulevat aikuisina takaisin, maksavina asiakkaina. Todennäköisesti he myös tukevat museoita ja kulttuuria sen eri muodoissa kun ovat varttuneet ymmärtäen niiden merkityksen.

Kuka maksaa, on tietenkin seuraava kysymys. Ensinnäkin tulisi arvioida, kuinka paljon taloudellista tappiota tämän idean toteuttaminen aiheuttaisi museoille lyhyellä tähtäimellä. Sen jälkeen voisi katsoa, olisiko tätä tappiota mahdollista paikata valtion tai kuntien avustuksella, ja olisiko mahdollista saada yksityinen sektori tukemaan hanketta jollain panoksella. Tämä on tietenkin spekulointia, mutta epäilen, että 13-19 -vuotiaat eivät tänä päivänä ole museoiden pääasiallisin tulonlähde, minkä takia uskoisin, että tämän idean rahoitustarve ei Suomen pankkia kaada.

Koulutus on tärkeää, mutta se ei itsessään ole sivistyksen tae. Koulutettu ihminen voi olla hyvinkin sivistymätön. Sen sijaan sivistys ei edellytä ydinfyysikon älyä tai tutkintoa. Kuka tahansa voi olla sivistynyt, jos vaan itse haluaa! Tehdään se jokaiselle nuorelle mahdolliseksi! Torjutaan vihaan ja populismiin johtava lyhytnäköisyys nostamalla nuorten katseet ja avartamalla heidän maailmaansa!

Ydinperheen laatuaikaa - mikä mättää?

Suomi on huippumaa, jossa asuu maailman onnellisin kansa. Kuitenkin mm. väkivalta-, mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat tilastollisesti valitettavan korkealla kansainvälisissä vertailuissa. Yksityisyyttä ja yksilön perusoikeuksia kunnioitetaan ja ydinperheistä – äiti, isä, muutama lapsi ja lemmikki – on tehty yhteiskunnallinen malli. Toimiiko yhtälö oikeasti?

Sanotaan, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Tämä ei toimi kaupungissa – toimineeko enää maaseudullakaan? Kaupunkilainen haluaa hyvällä paikalla olevan asunnon, joka kalleutensa vuoksi on todennäköisimmin pieni. Ruokakunnassa asuu ydinperhe. Hyvällä tuurilla tunnet naapurisi nimeltä ja voit jopa rupatella heidän kanssaan. Isovanhemmat ja sukulaiset asuvat jossain muualla, ehkä satojen kilometrien päässä ja heidän tapaamisensa on aina suunniteltu operaatio. Kaveria ei haeta ulos, ellei siitä ole ennakkoon sovittu. Pihaleikkien sijaan mennään harrastuksiin. Turvaverkosto on usein käytännössä harvojen tuttujen, viranomaisten tai pahimmillaan vain digitaalisen sosiaalisen median kontaktien varassa.

Vanhemmille asetetaan – ehkä tiedostamattakin – melkoiset paineet. Tulee menestyä työssä, olla täydellinen vanhempi, toimia perheen harrastusten koordinaattorina, kuljettajana ja huoltajana ja olla leikki- ja pelikaveri. Arki organisoituu työn, päiväkodin, koulun ja harrastusten pakkotahtiseen yhteensovittamiseen, joskus minuuttiaikataululla. Suurista onnistumisista ja pienemmistäkin kerrotaan avoimesti sosiaalisessa mediassa. Lasten elämä on julkista – heiltä kysymättä.

Joskus voidaan viettää laatuaikaa yhdessä; siis tehdä jotain aikuisten ja lasten kesken ilman muuta ennalta suunniteltua toimintaa. Laatuaikaa kenelle? Lapselle laatuaikaa on kaikki yhdessä vietetty aika, hauskoine ja ikävine puolineen. Vanhemmat saattavat puhdistaa kiireistä omaatuntoaan kyseisellä käsitteellä, ja vaikka näistä hetkistä jääkin usein mukavia muistoja, eivät ne varsinaisesti paranna elämän laatua – ehkäpä vain osoittavat, että parannettavaa olisi enemmänkin. Lapsen mielikuvitus kehittyy, kun hän tylsistyy ja alkaa keksiä itse itselleen viihdykettä. Leikittämisen ohella lapsikin tarvitsee aikaa olla ihan itsekseen ja ilmoittaa kyllä, kun sitä on ollut tarpeeksi. Kaikkea ei tarvitse ohjelmoida etukäteen eikä täyttää arkea lukuisilla harrastuksilla. Leikki on lapsen tärkein harrastus.

Kun maaseudulla kolme tai parhaassa tapauksessa neljä sukupolvea asui saman katon alla, tuli jo varhain käsitys siitä, mitä tarkoittaa vanheta, sairastua ja kuolla. Nyt näitä ilmiöitä käydään katsomassa laitoksessa, jos käydään. Monisukupolvisesta kasvuympäristöstä on siirrytty kaksisukupolviseen. Lapsi kasvaa ikäistensä ryhmässä jonkun aikuisen ohjatessa. Tämä alkaa jo kotoa ja jatkuu päiväkodissa, esikoulussa, koulussa, harrastuksissa, varusmiespalveluksessa ja vielä osin opiskellessakin. Vasta työelämässä saattaa tulla vastaan ikärakenteeltaan heterogeeninen yhteisö. Miten kasvava lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja toisten kunnioittamista ja arvostamista, jos ei ole kasvanut tällaisten kanssa? Miksi useimmat harrastuksetkin toteutetaan homogeenisinä ryhminä, vaikka iällä, koolla tai sukupuolella ei olisi mitään tekemistä kyseisten taitojen oppimisen kanssa?

Mitä voisi tehdä toisin?

Lasten elämässä tulisi olla perheen ulkopuolisia, turvallisia aikuisia. Luonnollista verkostoitumista eri ikäryhmien välillä tulisi lisätä. Nykyajan lapset osaavat paljon asioita, jotka ovat vanhuksille hankalia ja päinvastoin. Myös eri ikäisten lasten tulisi saada tehdä enemmän asioita yhdessä, jolloin nuoremmat oppivat taitoja ja vanhemmat vastuuta. Jollei arkielämässä ole mahdollisuuksia tavata säännöllisesti esimerkiksi isovanhempiaan, voisi päiväkoti- ja kouluikäiset tavata heitä kerhotoiminnan kautta tai vierailla säännöllisesti vanhainkodeissa tai jopa hoitolaitoksissa. Tätä helpottaisi päivä- ja vanhainkotien sijoittaminen samaan rakennukseen tai pihapiiriin. Nuorille ja opiskelijoille tulisi tarjota mahdollisuus auttaa ikäihmisiä ja tästä korvauksena voisi olla vaikkapa huojennus vuokrassa tai laajennus opintotukeen. Yksinäiset, toimintakykyiset vanhukset tarvitsevat sosiaalisia kontakteja ja myös liikuntaa. Ulkoilu voi olla heille päivän tai viikon kohokohta. Myös tuki päivittäisten asioiden hoidossa voi olla tarpeen, kuten vaikkapa asiointi verkossa tai tarvittavien sovellusten asentaminen ja käytön opastaminen. Myös iäkkäille voi tarjota vastuullisia tehtäviä, jotka lisäävät päivän toimeliaisuutta ja pitävät mielen virkeänä. Näitä voivat olla vaikkapa lasten tapaaminen, heille lukeminen ja heidän kanssaan pelaaminen ja leikkiminen tai vaikkapa lemmikkien hoito. Jos pystyy liikkumaan ja on mitä odottaa, pysyy virkeänä. Tällä voi olla myös muita positiivisia vaikutuksia vanhusten hyvinvoinnin kannalta.

Yleisen asevelvollisuuden kehittäminen

Yleinen asevelvollisuus on todettu kustannustehokkaimmaksi tavaksi toteuttaa Suomen puolustus. Tästä mallista ei siis kannata poiketa, mutta sen kehittämisestä on syytä keskustella.

Tasa-arvon hengessä on ehdotettu asevelvollisuuden ulottamisesta myös naisille. Sinänsä on perusteltua kyseenalaistaa nykyinen järjestelmä, missä vain miehet ovat velvoitettuja ja naisille tarjotaan mahdollisuus. Olisiko parempi vaihtoehto, jos yleinen asevelvollisuus koskisi kaikkia Suomen kansalaisia?

Uuteen järjestelyyn voitaisi siirtyä asteittain, esim. ensin ulottamalla kutsunnat naisille. Näin puolustusvoimilla olisi aikaa suunnitella ja toteuttaa tulevan muutoksen edellyttämät rakennemuutokset. Muutokset tulevat herättämään keskustelua niin isoista kuin pienistäkin seikoista, esim. tuleeko olla sama vai eri tupamajoitus. Entäs suihkutilat? Nämä asiat ovat kuitenkin ratkaistavissa, joten ne eivät saa muodostaa estettä naisten asepalveluksen suorittamiselle.

Pitkällä tähtäimellä asevelvollisuus tulee ulottaa kaikille. Varusmiespalvelukseen otetaan vuosittain sodan ajan joukkotuotannon edellyttämä määrä lisättynä tarvittavalla varareservillä. Valinta perustuisi ensisijaisesti soveltuvuuteen. Muut suorittaisivat yhteiskuntapalvelusta vastaavan ajan. 

Tasa-arvoinen maanpuolustus edellyttää mielestäni, että samalla kehitetään tasa-arvoista vanhemmuutta, eli muutos on suunniteltava yhdessä perhepolitiikan kehittämisen kanssa. Naisten kokemaa rakenteellista eriarvoisuutta ei saa kasvattaa. Urakehitys ja eläkekertymä kärsivät jo nyt kohtuuttomasti perheen perustamisen yhteydessä. Mikäli naisille lisätään yhteiskunnallisia velvoitteita, joutuisivat he nykyistä huonompaan asemaan. Tässä yhteydessä kuulee usein vastaväitteen, että lasten hankinta on vapaaehtoista. Niinhän se on, mutta perheen perustaminen on vanhempien yhteinen päätös ja lasten kasvattaminen yhteinen velvollisuus. Nainen on kuitenkin se, joka on raskaana ja synnyttää. Sitä tosiasiaa emme voi muuttaa - ainakaan tällä hetkellä - mutta perhepolitiikkaa voimme. Jos perheen perustamisen ilot ja velvoitteet on saatu tasa-arvoiseksi, niin ei ole mitään estettä myöskään maanpuolustuksen tasa-arvoperiaatteen toteuttamiseksi.

Osaamisen hyödyntäminen

Puolustusvoimien tulisi kyetä nykyistä paremmin hyödyntämään jo hankittua siviiliosaamista. Tämä edellyttää, että kutsuntavaiheessa kyetään kohdentamaan asevelvollinen sellaisiin tehtäviin, joiden alalta hänellä on koulutusta tai kokemusta. Palvelukseen astumisen ajankohta voisi myös olla nykyistä joustavampi. Olisi perusteltua, että asevelvollinen voisi sovittaa varusmiespalveluksensa paremmin opintoihinsa tai työelämäänsä. Opiskelupaikan saanut voisi ilmoittaa kutsunnoissa, että on halukas astumaan palvelukseen kahden tai kolmen vuoden kuluttua ja toiveena on palveluspaikka opintoja läheltä olevalla alalla. Menettely saattaisi edellyttää kohdennetun hakumenettelyn laajentamista. Opiskelija voisi myös tehdä osan opinnäytetöistään puolustusvoimien tehtäviinsä liittyen. Uskoisin tämän kasvattava sekä palvelusmotivaatiota että maanpuolustustahtoa. Kaikkea hankittua osaamista tulee kyetä käyttämään hyväksi siviilikelpuutuksia haettaessa. Samaa menettelyä voisi soveltaa yhteiskuntapalveluun.

Toinen seikka on kyvykkäiden ihmisten hyödyntäminen maanpuolustuksellisin tarpeisiin, vaikka he eivät fyysisesti sovellu perinteisiin taistelutehtäviin ja siihen tähtäävään koulutukseen. Puolustusvoimat tarvitsee useiden eri alojen erikoisosaamista. Tulisi arvioida, voiko varusmiespalveluksen suorittaa erityistehtävissä, ja perinteiset fyysiset kuntovaatimukset korvata kuntoa, terveyttä ja hyvinvointia kohentavalla toiminnalla. Näin puolustusvoimat voisi hyödyntää ihmisten erikoisosaamista ja samalla esim. fyysisesti huonossa kunnossa olevien henkilöiden kuntoa voidaan kohentaa ja elämäntapoja kehittää terveellisimmiksi. Tämä palvelisi sekä yksilöä, puolustusvoimia että yhteiskuntaa. Varusmiespalveluksen suorittaminen kyseisellä tavalla voi myös ennaltaehkäistä syrjäytymistä, kun henkilö pääsee tekemään mielekkäitä tehtäviä ja samalla luomaan sosiaalisia verkostoja, joista voi olla hyötyä niin vapaa-ajalla kuin tulevaisuuden työelämässä.

Mietteitä Paasikivi-Seuran vaalitentistä 11.3.2019

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole noussut juuri teemaksi vaalikeskusteluissa, joten oli kiinnostavaa osallistua aihetta käsittelevään Paasikivi-seuran vaalipaneeliin. Kysyttäessä panelisteilta, onko tämä vaaliteema, useat katsoivat, että se ei sitä ole. Asetelma on mielestäni melko kummallinen, ottaen huomioon, kuinka Suomeakin ympäröivä maailma on kuluneella vaalikaudella muuttunut sekä epävakaisempaan että turvattomampaan suuntaan.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva kiteytti mielestäni asian hyvin kysymällä (vapaasti muotoiltuna), että jos mikään ei Suomea uhkaa, niin miksi sitten on päätetty sijoittaa merkittäviä summia puolustusvoimien kaluston modernisointiin? Myös sekä ulko- ja turvallisuuspoliittinen että puolustuspoliittinen selonteko näkevät asian näin. Molemmissa mainitaan, että Suomeen voi kohdistua aseellista uhkaa tai voimankäyttöä.

NATO-keskustelua ei kyseisessä seurassa syntynyt. Tilanne on Suomen ja sen lähialueilla muuttunut Venäjän muutettua toimintaansa selkeästi aggressiivisemmaksi alkaen Georgian sodasta ja Krimin valtauksesta. Nykyään tämä näkyy mm. lisääntyneenä, joskus uhittelevana toimintana kansainvälisillä vesialueilla ja ilmatilassa, simuloituina hyökkäyksinä naapurimaita kohtaan ja harjoitusten häirintänä. Ruotsi on arvioinut turvallisuustilanteensa uudelleen ja asettanut pysyvästi joukkoja Gotlantiin, luopui puhtaasta ammattiarmeijasta sekä suunnittelee kaksinkertaistavansa puolustusmenot 2020 -luvulla.

Olisi mielenkiintoista tietää, millaista keskustelua olisi käyty, jos VoimaVenäjä -raportti olisi julkaistu paria päivää aikaisemmin. Kaikissa raportin neljässä skenaariossa kohdistuu Suomeen merkittäviä, pääosin negatiivisia vaikutuksia. Suomi näyttää luottavan EU:n koheesioon ja solmittuihin kumppanuuksiin. Pahimmassa tapauksessa Suomi jäisi kuitenkin eristetyksi ja olisi altis poliittiselle, taloudelliselle ja sotilaalliselle painostukselle. Mikä olisi kumppanuuksien painoarvo tuolloin?

Paneelin lopussa esitettiin kolme yleisökysymystä, karkeasti seuraavalla tavalla:

1. Voisiko hävittäjähankkeen 7 – 10 miljardin budjetista ottaa osan vanhusten hoitoon hankkimalla vähemmin hävittäjiä?

Panelistit olivat varsin yksimielisiä siitä, että vanhusten hoitoon on osoitettava riittävä rahoitus muilla keinoin, ei leikkaamalla puolustusmenoja. Paavo Väyrynen esitti jo aiemmin blogissaan esille tuodun näkemyksensä, että nykyisen Hornet-kaluston elinkaarta voitaisiin jatkaa 10 vuodella noin yhden miljardin kustannuksin, kuten mm. Sveitsissä ja Kanadassa tehdään. Valitettavasti en päässyt vastaamaan tähän kommenttiin, joten esitän sen tässä.

Suomen ja Sveitsin Hornet-kalusto hankittiin samaan aikaan ja melko lailla samassa konfiguraatiossa. Sveitsiläisiin koneisiin on kuitenkin asennettu erilainen keskirunko kuin suomalaisiin, mikä mahdollistaa elinkaaren jatkamisen. Suomella ei ollut varaa tähän lisäkustannukseen. Käytettyjen operatiivisesti relevanttien koneiden ja varaosien saatavuus on hyvin epävarmaa ja elinkaaren loppupuolella olevan kaluston käyttökustannukset nousevat hyvin jyrkästi. Lisäksi eliniän jatkaminen olisi johtanut tilanteeseen, missä sekä hävittäjäkalusto, että harjoituskonekalusto olisi uusittava samanaikaisesti, mikä ei ole mitenkään mahdollista.

Tom Packalén esitti, että tekoäly korvaa miehitetyt taistelukoneet muutamassa vuosikymmenessä. Yksikään hävittäjävalmistaja ei toistaiseksi ole tuomassa tuotantoon ohjaajatonta taistelukonetta Suomen hävittäjähankinnan aikataulussa, vaikka tuotannossa olevat koneet voivatkin toimia yhdessä monenlaisten automaattisesti tai etäohjattavien miehittämättömien lentolaitteiden kanssa. Kun teknologia mahdollistaa miehistön korvaamisen tekoälyllä, voidaan se helposti tehdä jo olemassa oleviin, rakenteeltaan modulaarisiin koneisiin.

2. Koska siirrytään takaisin Paasikivi-Kekkosen linjalle ulkopolitiikassa?

Tähän moderaattori totesi, että emme ole palaamassa ajassa taaksepäin. Muita kommentteja ei esitetty.

3. Miten suomalaisten maanpuolustustahtoa voitaisiin kohottaa?

Suomi täytyy kokea mielekkääksi ja puolustamisen arvoiseksi. Panelistit muistuttivat, että varusmiehille tehdyt kyselyt osoittavat, että sekä palvelusmotivaatio että maanpuolustustahto ovat korkealla, jopa korkeammalla kuin aikaisemmin. Kansalaisten maanpuolustustahtoon vaikuttavat toki paljon muutkin tekijät kuin koettu varusmiespalvelus tai reserviläistoiminta. Olen aikaisemminkin esittänyt ajatuksen, että siviilissä saatua kokemusta ja osaamista tulisi paremmin kyetä hyödyntämään myös varusmiespalvelusta suoritettaessa. Palvelusvelvollisuus voisi säilyä ennallaan, mutta palvelukseen astumisen ajankohta voisi olla joustavampi. Kutsunnoissa voisi ilmoittaa, että astuu palvelukseen vaikkapa toisen opintovuoden jälkeen ja tavallaan sijoittaa varusmiespalveluksen henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa sisään. Kun palveluspaikka ja tehtävät vastaisivat ao. siviilikoulutusta, hyötyisivät sekä varusmies että puolustusvoimat. Näin myös palveluksen aikana annetut tehtävät olisivat syvällisempiä ja antaisivat paremman kuvan siitä, mistä maanpuolustus koostuu ja mitä se edellyttää. Lopputuloksena voisi olla maanpuolustuksesta kiinnostunut, motivoitunut reserviläinen tai hakeutuminen sotilasammattiin.

Lue myös blogini NATO:sta. Toivon asiallista ja faktoihin perustuvaa NATO-keskustelua osaksi Suomen ulko- ja puolustuspoliittista keskustelua. Sen kuuluisi olla vaaliteema!

NATO - mörkö vai mahdollisuus?

Vaalikeskustelusta on lähes kokonaan puuttunut keskustelu turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Turvallisuusympäristömme on kuitenkin muuttunut selvästi viime aikoina. Suomen tulisi pysyä ajan tasalla ja jatkuvasti arvioida turvallisuuspoliittisia ratkaisujamme. Nämä ovat yksi poliittisen tason keskeisimpiä linjauksia ja niiden tulisi sen takia olla luonteva osa vaalikeskustelua.

Yksi keskeinen kysymys on Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ja tulisiko tätä linjausta muuttaa hakemalla NATO-jäsenyyttä. Päätös liittymisestä on poliittinen, ei sotilaallinen. NATO-keskustelu on kuitenkin Suomessa haastavaa, sillä argumentointi puolesta tai vastaan perustuu monesti enemmän mielikuviin kuin faktaan, ja tunteet käyvät kuumina. Me tarvitsemme asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua aiheesta. Ei myöskään riitä, että turvallisuuspolitiikan asiantuntijat keskustelevat asiasta toisten turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden kanssa, vaan keskustelua ja ymmärrystä asiasta tarvitaan joka tasolla. 

Pyrin tässä kirjoituksessa selventämään yleisellä tasolla mitä NATO on sekä NATOon liittyviä yleisimpiä väärinkäsityksiä. 

Mikä NATO on?

NATO on poliittis-sotilaallinen liittouma, jonka tavoitteena on jäsentensä turvallisuuden varmistaminen poliittisin ja tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Poliittisella tasolla NATOn tavoitteena on edistää demokraattisia arvoja ja mahdollistaa jäsentensä välinen yhteistyö turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa asioissa kriisien ennalta ehkäisemiseksi. Sotilaallisella tasolla NATO on sitoutunut ratkaisemaan konflikteja rauhanomaisesti. Mikäli diplomaattiset yritykset epäonnistuvat, NATOlla on sotilaallista kykyä toteuttaa esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioita. 

NATOssa päätökset tehdään konsensus-periaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös edellyttää kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää.

Mitä tarkoittaa artikla 5 ja kollektiivinen puolustus?

NATOn puolustuksen keskiössä on niin kutsuttu artikla 5 ja kollektiivinen puolustus. Tämän periaatteen mukaan hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan. NATO on vedonnut artikla 5:een vain kerran ja se liittyi Yhdysvalloissa tapahtuneeseen terroristi-iskuun 11. syyskuuta 2001.

Artikla 5 koskettaa vain ja ainoastaan NATOn jäsenmaita. Muilla valtioilla ei ole minkäänlaisia turvatakuita. 

Turvatakuut toimivat ennalta ehkäisevästi nostamalla hyökkäyksen kynnystä niin korkealle, että hyökkäys ei kannata. Tämä on uskottavan puolustuksen kulmakivi. Yhteenkään NATO-maahan ei ole tehty sotilaallista hyökkäystä koko liittouman olemassa olon aikana. 

Olisiko Suomen pakko lähteä muiden maiden sotiin?

Artikla 5 on usein ymmärretty Suomessa väärin. Artikla 5 ei tarkoita sitä, että kriisin sattuessa kaikkien jäsenvaltioiden asevoimat lähtevät sotaan, vieden varusmiehet mennessään. Mikäli artikla 5 aktivoidaan, niin jäsenvaltiot tekevät ensin kansallisella tasolla päätöksen siitä, millaista apua he kykenevät antamaan ja millaisia keinoja ovat valmiita käyttämään. Jäsenmaat neuvottelevat sen jälkeen keskenään siitä, miten kollektiivinen puolustus toteutetaan. 

Monesti väitetään myös, että jos Suomi olisi NATO:n jäsen, niin ”Suomen pitäisi taistella Yhdysvaltojen sodissa”. Tällä väitteellä viitataan usein Persianlahden sotaan vuonna 1991. NATO ei kuitenkaan ollut tässä operaatioissa toimijana, koska osallistumisesta ei päästy yhteisymmärrykseen (eli konseksukseen). Operaatioihin osallistui - YK:n mandaatilla - 35:sta maasta koostuva koalitio, jonka Yhdysvallat johti ja johon osallistui sekä NATO-jäsenmaita että ei-jäsenmaita. Kaikki NATO-jäsenmaat eivät kuitenkaan osallistuneet. Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Tanska osallistuivat; Ruotsi esimerkiksi toimittamalla kenttäsairaalan.

On tärkeätä ymmärtää, mitä tarkoitetaan, kun NATO (organisaationa) osallistuu johonkin ja miten se eroaa siitä, kun NATO-jäsenmaa tai -maat osallistuvat johonkin, esim. sotilaalliseen operaatioon. Analogiana voidaan esittää Suomen ja Ruotsin välinen sotilaallinen yhteistyö. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välinen sotaharjoitus on kahden EU-maan yhteinen sotaharjoitus, mutta se ei silti ole EU:n harjoitus.

Mitä NATO-jäsenyys edellyttää?

NATO-jäsenyydelle on tiettyjä kriteereitä. Hakijamaan on maantieteellisesti sijaittava Euroopassa, sen on oltava demokraattinen valtio, sillä tulee olla kykyä ja halua edistää eurooppalaista ja transatlanttista turvallisuutta ja jäsenhakemukselle tulee olla kansallinen hyväksyntä. Tätä on tulkittu niin, että ennen hakua tulisi järjestää kansanäänestys, mutta tätä NATO ei edellytä. Hakuprosessin aikana varmistetaan, että NATO-yhteensopivuus täyttyy. Kaikkien NATO-jäsenmaiden tulee myös hyväksyä uusi jäsenmaa.

Kansallisen puolustusbudjetin tulee olla 2% valtion bruttokansantuotteesta. Pääosa NATO-maista ei ole saavuttanut tätä tavoitetta, jonka perimmäisenä tavoitteena on riittävän ja uskottavan kansallisen puolustuksen järjestäminen, joka toimii sekä pidäkkeenä, että on tarvittaessa käytettävissä yhteiseen puolustukseen. Suomen puolustusbudjetti on (vuonna 2019) 1,29% BKT:sta, mutta mikäli lasketaan mukaan UM:n osuus sotilaallisesta kriisinhallinnasta, puolustushallinnon eläkkeet ja osa Rajavartiolaitoksen menoista, niin osuus kasvaa noin 0,2%.

Jäsenyyden edellytyksenä on, että jäsenyyttä hakeva valtio ei ole konfliktin osapuoli. Näin ollen jäsenyyttä ei voi hakea siinä vaiheessa, kun konflikti on jo alkanut. Tätä voidaan verrata palovakuutukseen: vakuutus on otettava ennen kuin tulipalo on syttynyt. Jo lähistöllä riehuva metsäpalo saattaa nostaa vakuutuksen hintaa merkittävästi tai olla este sen saamiselle. Mitään ”NATO-optioita” ei ole olemassa, vaan jäsenyyttä haetaan rauhan aikana vakiintuneen prosessin mukaisesti. 

Voisiko Suomi luopua yleisestä asevelvollisuudesta tai vaikkapa ilmapuolustuksesta, jos olisimme NATO-jäsen?

NATO-jäsenyys edellyttää, että jokainen valtio vastaa omasta kansallisesta puolustuksestaan. Omaa puolustustaan ei voi siis ulkoistaa, sitä voi ainoastaan vahvistaa muualta saadulla tuella. Yleinen asevelvollisuus on Suomen kannalta kustannustehokkain tapa huolehtia omasta kansallisesta puolustuksestamme, eikä Nato-jäsenyys toisi tähän muutosta. Toimiva ilmapuolustus on tehokkain tapa estää hyökkääjän toimintavapaus. Tämä edellyttää jatkuvaa korkeaa valmiutta, mikä on saavutettavissa vain kansallisesti. Nopeasti kehittyvissä kriiseissä ovat yhteisoperaatioiden valmistelun ja toimeenpanon viiveet liian suuria ilman kansallista pidäkettä.

Entä kauppasuhteet?

Monesti väitetään, että Suomen kauppasuhteet Venäjään kärsisivät NATO-jäsenyyden myötä. Venäjä kuitenkin käy kauppaa NATO-maiden kanssa jo nyt, esimerkkinä kaasun vienti Saksaan.

Harvemmin on laskettu, millaisia kauppasuhteita NATO-jäsenyys mahdollistaisi, kun Suomi korkean teknologian maana pääsisi osaksi NATOn teollisuusyhteistyötä. Tällä hetkellä nämä foorumit ovat avoinna vain NATOn jäsenmaille.

Miksei EU?

EU on taloudellinen ja poliittinen unioni ja sen tehtävät ja mandaatti poikkeavat NATOn vastaavista. EU:n sotilaallista ulottuvuutta kehitetään niiltä osin, kun se ei ole päällekkäinen NATOn kanssa. EU:lla ei siis tule olemaan omaa armeijaa, vaan sen kyvyt muodostuvat pääosin kansallisten puolustusvoimien käytettävyydestä tarvittavissa yhteisoperaatioissa. EU:lla ei myöskään ole vastaavaa komento- ja esikuntarakennetta, mikä mahdollistasi joukkojen nopean ja laajamittaisen kokoamisen ja käytön.

Samalla on muistettava, että pääosa EU:n jäsenistä kuuluu NATOon. Euroopan puolustus siis nojaa vahvasti NATOon. Muilla EU-jäsenmailla ei välttämättä ole samanlaisia intressejä kehittää EU:n yhteispuolustusta kuin NATOn ulkopuoliset jäsenet. 

Mitä se tarkoittaa, kun emme ole NATOn jäsen?

Pahimmassa tapauksessa Itämeren tai Fennoskandian alueelle syntyy konflikti, joka vaikuttaa Suomeen suoraan tai välillisesti riippumatta siitä, onko Suomi konfliktin osapuoli. Jos Suomi ei ole NATOn jäsen, niin emme osallistu NATOn päätöksentekoon, joka väistämättä vaikuttaa alueen tapahtumiin. Suomella ei myöskään ole turvatakuita. Suomi on avoin poliittiselle, taloudelliselle ja sotilaalliselle painostukselle. Asemamme saattaisi olla huoltovarmuuden kannalta kaikkein heikoin, kun kauppalaivaston toimintaan tulisi merkittäviä häiriöitä tai liikennöinti Suomen satamiin estyisi kokonaan.

NATO - puolesta vai vastaan?

Päätös siitä, liittyykö Suomi NATOon vai ei, tulee perustua Suomen turvallisuusympäristön tilanteeseen ja arvioon sen mahdolliseen kehittymiseen sekä faktapohjaiseen tietoon siitä, mitä NATO on ja mitä jäsenyys meille merkitsisi ja mitä se meiltä edellyttäisi. Se edellyttää avointa keskustelua.

Avoin keskustelu myös poistaisi turhaa ja vääriin tietoihin perustuvaa pelkoa siitä, että Suomi ja meidän varusmiehemme joutuisivat ulkomaille sotaan. Tilanteessa, missä artikla 5:een vedottaisiin, Suomi tekisi itse, itsenäisesti ja kansallisesti päätöksensä siitä, millä tavalla Suomi osallistuisi toisen maan auttamiseen. Suomi osallistuu jo nyt kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan ja on mukana kansainvälisissä valmiusjoukoissa, joten täysin uusia keinoja avunantoon ei edes tarvita.

Miksi RKP?

Monet suomenkieliset ajattelevat, että RKP on pelkästään kielipuolue. Näin ollen moni myös hämmästelee, miksi minä suomenkielisenä olen päättänyt asettua ehdolle RKP:n listoilla. Haluan aloittaa tämän blogikirjoituksen kumoamalla käsityksen pelkästä kielipuolueesta. RKP on liberaalipuolue, jonka arvot myös itse jaan. Keskeisiä arvoja minulle ovat ympäristö, perhe, turvallisuus, yrittäminen ja työllistyminen, koulutus ja tutkimus, sekä kieli ja kulttuuri. Kaikki nämä löytyvät myös RKP:n vaaliohjelmasta ja olen samoilla linjoilla siitä, miten näihin kysymyksiin tulee vastata. Koen, että RKP mitä suurimmassa määrin on suomalaisten puolue, kieleen katsomatta. 

Käyn tässä blogikirjoituksessa läpi RKP:n vaaliohjelmaa ja mitä itse ajattelen sen kohdista. Itse vaaliohjelmaan voit tutustua suomeksi tästä och på svenska här. 

Yritysystävällinen yhteiskunta

Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää vastuullista, kestävää ja pitkäjänteistä talouspolitiikkaa. Jotta hyvinvointia voidaan jakaa, sitä pitää ensin luoda. Tämän takia RKP ajaa yritysystävällistä yhteiskuntaa, jossa yrityksillä on hyvät edellytykset menestyä, ja jossa henkilökunnan palkkaaminen - eli ihmisten työllistämien - on helppoa. Lainsäädännön on tuettava yrittämistä ja verotuksen on kannustettava yrittäjyyttä.

Näistä asioista olen täysin samaa mieltä. Hyvinvointia ei luoda verottamalla ihmisiä hengiltä. Tällöin ihmisten maksukyky heikkenee, mikä estää rahaa liikkumasta. Se on taloudelle ja hyvinvoinnille myrkkyä, josta kärsivät kaikki - erityisesti pienyrittäjät ja jo nyt heikossa asemassa olevat ihmiset. Pahimmassa tapauksessa osaavat ihmiset ja yritykset katoavat ulkomaille. Me emme halua ajaa yrityksiä tiehensä, ahtaalle tai jopa konkurssiin, vaan kannustaa niitä menestymään täällä Suomessa, mikä puolestaan luo työpaikkoja ja kasvattaa hyvinvointia. Myös ulkomaalaisten mahdollisuuksia perustaa Suomeen yrityksiä ja työllistyä on helpotettava, esim. tarjoamalla kieliapua ja pääsyä verkostoihin.

Kannustava verotus

Verotuksen tavoite on ylläpitää ja kehittää Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaamme. Koulutus, terveydenhuolto, infrastruktuuri ja monet muut meille tärkeät asiat ovat riippuvaisia verovaroista. RKP:n näkemyksen mukaan verotuksen tulisi kannustaa työntekoon ja yritystoimintaan ja siten edistää taloudellista kasvua.

Tästä tavoitteesta olen myös samaa mieltä. Verotuksen pitää olla kannustava, ei lamaannuttava. Kannustava verotus tarkoittaa lopunperin sitä, että veroa saadaan kerättyä enemmän, koska on enemmän, mistä kerätä. Kannustavan verotuksen myötä verotettavat eivät koe tilannetta epäoikeudenmukaiseksi, vaan omana panoksena hyvinvointiyhteiskuntaan, jonka palveluita itse kukin käyttää, enemmän tai vähemmän. Lamaannuttava verotus taas saisi ihmiset ja yritykset pakenemaan Suomesta. Kannatan sitä, että työn verotusta helpotetaan OECD:n suositusten mukaisesti.

Koulutus

RKP:n näkemyksen mukaan kaikilla oppilailla on oltava oikeus opiskella terveessä koulussa ja saada opetusta äidinkielellään pätevien opettajien toimesta. Jokaisen on voitava luottaa siihen, että perhetaustasta riippumatta on mahdollisuus korkeakouluopintoihin.

Myös tästä tavoitteesta olen samaa mieltä. Suomen menestys perustuu sekä laajaan yleisosaamiseen että syvään erityisosaamiseen. Tämän edellytyksenä on, että jokaiselle taataan maksuton ja korkeatasoinen koulutus, ja että panostamme tutkimukseen ja innovointiin. Koulutuksesta ja tutkimuksesta ei tule leikata. Koulutus ja tutkimus ovat investointeja tulevaisuuteen. 

Opiskelijoiden arkea tulee helpottaa nostamalla opintotuen tulorajaa. Työnteko opintojen rinnalla on monelle välttämättömyys, mutta toisaalta se luo osaamista ja verkostoja työelämää varten. 

Hyvinvointi

RKP:n tavoite on, että suomalaiset voivat hyvin. Hyvinvointia edistää hyvät vapaa-ajan harrastukset, esim. liikunta ja kulttuuritarjonta. Suomi on tuhansien yhdistysten maa; vapaaehtoistoiminta lisää yhteisöllisyyttä ja parantaa elämänlaatua. Niillä on tärkeä rooli yhteiskunnassamme.

Allekirjoitan myös tämän tavoitteen. Vapaa-ajan toiminnan osalta tulee erityisesti panostaa siihen, että jokaisella lapsella on perhetaustastaan riippumatta mahdollisuus harrastaa. On kestämätöntä, jos lapselta evätään mahdollisuus mieluisaan harrastukseen, koska harrastus edellyttää sellaista rahallista panostusta, johon vain harvalla on varaa. Kulttuuria tulee jatkossakin tukea ja madaltaa kynnystä sen tuottamiseen ja kuluttamiseen. Parhaimmillaan esimerkiksi musiikki, tanssi, teatteri, taide ja kirjallisuus toimivat sillanrakentajina heterogeenisen yhteiskuntamme eri ryhmien välillä. 

Sosiaali- ja terveydenhuolto lähellä ihmistä

RKP:n näkemyksen mukaan kaikilla on oikeus korkeatasoiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon kotipaikasta ja tuloista riippumatta. Hoidon saanti on turvattava sekä suomeksi että ruotsiksi. Suomi tarvitsee sote-uudistuksen, mutta se ei saa heikentää palveluita, vaan sen tulee parantaa niitä. Ihmisen on oltava keskiössä. Mielenterveysongelmat ovat yksi uusista kansansairauksistamme, joten mielenterveyden edistäminen pitää nostaa korkealle tärkeysjärjestyksessä.

Tästä näkemyksestä olen myös samaa mieltä. Hyvinvointiyhteiskuntamme perusidea on se, että jokainen saa tarvitsemaansa hoitoa tulotasostaan riippumatta. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa pitää kehittää siten, että palvelutaso ei ainakaan heikkene. Mielenterveystyöhön pitää keskittää enemmän huomiota, erityisesti nuorten osalta. Mielenterveysongelma ei saa olla mikään häpeän aihe, joka estää avun hakemisen, eikä apua hakevaa saa käännyttää pois. Kukaan ei kyseenalaistaisi ihmistä, joka hakeutuu hoitoon murtuneen luun takia, joten miksi pitäisi kyseenalaistaa ihmistä, joka hakeutuu hoitoon murtuneen mielen takia?

Ilmasto

RKP:n mukaan Suomen on tehtävä töitä sen eteen, ettei ilmasto lämpene 1,5 astetta enempää. Tavoitteena on hiilineutraali valtio vuonna 2035. Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen edellyttää kunnianhimoisia päästötavoitteita ja kansainvälistä yhteistyötä. Kansallisella tasolla tarvitaan selkeitä toteuttamiskelpoisia tavoitteita. Meidän pitää myös vaalia ekosysteemejämme ja lajiemme monimuotoisuutta sekä luonnonvarojamme siten, että tulevat sukupolvet voivat iloita niistä.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että ympäristön ja ilmaston eteen on pakko tehdä suuria muutoksia ja äkkiä. Maailman meno ei voi jatkua sellaisena kuin se on tähän asti. Ratkaisuiden ja päätösten pitää perustua tieteelliseen tutkimukseen - kokonaisuus huomioiden. Ilmastokysymystä ei ratkaista pienillä yksittäisillä ja erillisillä nippelitempuilla, jotka pahimmillaan vaan pahentavat tilannetta entisestään. Ongelmaa on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti ymmärtäen, miten asiat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Tällöin voidaan luoda ratkaisuja, joilla on aidosti vaikutusta kokonaisuuteen. Tämä aihe on sen verran laaja, että se vaatii oman blogikirjoituksen.

Turvallinen arki

RKP haluaa kestävällä tavalla kehittyvän yhteiskunnan, joka ei unohda kaikkein heikommassa asemassa olevia. Yhteiskunnan eriarvoistuminen on pysäytettävä ja syrjäytymistä on ehkäistävä. Sosiaaliturvan tulee olla kannustava siten, että työn vastaanottaminen on aina kannattavampaa kuin työstä kieltäytyminen; samalla kohtuullinen toimeentulo on taattava kaikille. Sosiaaliturvaa on uudistettava osana suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat perhevapaat, varhaiskasvatus ja verotus.Seksuaalirikoslainsäädäntö tarvitsee kokonaisuudistuksen ja kunniaväkivaltaa tulee ehkäistä. Poliisin, pelastus- ja oikeustoimen resurssit on turvattava.

Hyvinvointiyhteiskuntamme perusta on se, että jokaisesta huolehditaan. Kannatan sosiaaliturvan uudistamista osana laajempaa kokonaisuutta siten, että kannustetaan työhön ja sitä kautta syntyvään hyvinvointiin. Kannatan myös sitä, että ihmisen henkeen ja terveyteen liittyvä rikoslainsäädäntö uusitaan. Erityisesti seksuaalirikoslainsäädäntö tulee uusia. Raiskausten osalta keskiöön pitää nostaa kysymys suostumuksen puutteesta. Lainsäädännön merkitys korostuu myös asennemuutosten myötä; se ei ole pelkästään valvontakysymys.Yhteiskunnan on tehtävä selväksi, että jokaisella on oikeus fyysiseen ja seksuaaliseen koskemattomuuteen, ja sitä koskemattomuutta ei saa missään tilanteessa loukata. Seksuaalirikoksista on myös annettava nykyistä ankarampia tuomioita. 

Ikäystävällinen yhteiskunta

RKP ajaa ikäystävällistä yhteiskuntaa, jossa ikäihmiset kokevat olevansa turvassa. Jokainen saa asua turvallisesti omassa kodissaan niin pitkään kuin itse haluaa. Sen jälkeen on löydettävä turvallinen asuinpaikka, missä saa palvelua omalla äidinkielellään.

Viime aikoina on uutisoitu paljon vanhusten surkeasta hoidosta. Tämä on täysin kestämätöntä ja ihmisarvoa loukkaavaa. Nykyiset vanhukset ovat rakentaneet sen yhteiskunnan, jonka hedelmiä me nyt nautimme! Heistä huolehtiminen onvelvollisuutemme! Hoitajamitoituksen tulee perustua tarpeeseen. Virkeät ja liikuntakykyiset vanhukset tarvitsevat erilaista tukea kuin esim. muistisairaat tai liikuntakyvyttömät. 

Vanhustenhoidossa voi kehittää paljon laajemminkin myönteisiä ratkaisuja. Joissain maissa on kokeiltu sitä, että tarjotaan nuorille ihmisille (opiskelijoille) edullista majoitusta vanhainkodissa sitä vastaan, että viettävät muutaman tunnin viikossa vanhusten kanssa. On myös kokeiltu sitä, että lasten päivähoito on vanhainkodin kyljessä, jolloin lapset hyötyvät ikääntyvän sukupolven kokemuksista ja kertomuksista ja vanhukset taas nauttivat lasten seurasta. Suomessa lapset varttuvat liikaa omassa ikäkuplassaan. Päivähoidosta työelämään asti vietetään aikaa lähinnä samaa vuonna syntyneitten kanssa. Kaikki eivät välttämättä edes pääse nauttimaan isovanhemmistaan, joko sen takia ettei heitä enää ole tai maantieteelliset välit ovat liian pitkiä arkiseen kanssakäymiseen. Tässä asiassa voisimme tuottaa hyvinvointia läpi sukupolvien!

Lapsiystävällinen yhteiskunta

RKP ajaa kaikille lapsille yhdenvertaisen ja hyvän alun elämälle. Kaikilla lapsilla tulee olla oikeus korkealaatuiseen varhaiskasvatukseen taustasta riippumatta. Vanhempien pitää myös helpommin voida joustavasti yhdistää perhe- ja työelämän.

Kannatan tasa-arvoista vanhemmuutta. Minulla on kaksi aikuista lasta, mutta olen myös alle vuoden ikäisen lapsen isä. Koen isyyden mahtavaksi asiaksi. Mielestäni tasa-arvoinen vanhemmuus tarkoittaa sitä, että kummallakin vanhemmalla on oikeus ja mahdollisuus hoitaa lapsiaan ja toisaalta olla osana työelämää. Oma lapsi on ainutlaatuinen, ja hän on pieni vain niin lyhyen ajan; siitä ajasta pitäisi kummankin vanhemman saada nauttia. Kummallakin vanhemmalla pitää toisaalta olla myös mahdollisuus olla mukana työelämässä - myös käytännössä. Tällä hetkellä naiset jäävät useimmiten töistä pois vanhempain- ja hoitovapaalle, jonka takia heidän urakehityksensä ja eläkkeensä kärsivät. Ei ole mikään ihme, että syntyvyys on Suomessa romahtanut. 6+6+6 malli on hyvä alku, mutta lopullinen tavoite pitää olla sellainen, että vanhemmuutta tuetaan työnantajan osalta joustavasti ja paikallinen sopiminen mahdollistaen. Hyvinvoivat vanhemmat ovat sekä lapsen että työnantajan etu. Myös pienyrittäjyyden ja vanhemmuuden yhteensovittamista pitää helpottaa.

Kaksikielisyys

RKP luonnollisesti haluaa vaalia kaksikielisyyttä ja sitä, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus käyttää suomea tai ruotsia arjessaan - myös käytännössä!

Kannatan itsekin kaksikielisyyttä - ja itse asiassa monikielisyyttä. Mitä useamman kielen osaa, sen enemmän se rikastuttaa omaa ajatusmaailmaa ja mahdollistaa omien verkostojensa laajentamista. Monet isot maat ovat tässä asiassa jopa kateellisia monikielisille maille, joiden kansalaiset varttuvat ymmärtäen useita kieliä. Meidän tulee nähdä kaksikielisyytemme rikkautena, joka avaa ovia kansainväliseen yhteisöön ja tarjoaa niin Suomelle kuin suomalaisille mahdollisuuksia ympäri maailman.

Kaupungistuminen

RKP tunnustaa kaupungistumisen maailmanlaajuisena trendinä ja haluaa vaalia kaikkia Suomen kaupunkeja koosta riippumatta. 

Itse näen kaupungistumisen trendiä pääosin myönteisenä. Hyvin tehdyn kaupunkisuunnittelun avulla kaupungistumisella voi olla taloudellisia ja ympäristöön myönteisesti vaikuttavia seuraamuksia. 

Kaupunkilaisille pitää kuitenkin taata helppo pääsy luonnon ääreen, sillä kosketus luontoon on omiaan edistämään hyvinvointia ja mielenterveyttä.   

Toivomukseni on, että kyky kompromisseihin olisi nykyistä parempi ja kaupunkeja suunniteltaisiin niin, että mahdollisimman moni on tyytyväinen ratkaisuihin. Asuin kolme vuotta Brysselissä, jonka toimivuudesta voi olla montaa mieltä, mutta joka kaiken sekasorron keskellä kykeni tekemään kompromisseja. Suosikkikompromissini koski vanhan muurin tornia, jota kaupunki halusi purkaa rakentaakseen tilalle hotellin. Kaupungin asukkaat kuitenkin vastustivat hotellia, koska halusivat säilyttää tornin. Kompromissi löytyi: hotelli rakennettiin, mutta tornin ympärille. Tällä hetkellä vanha torni, joka näkyy hotellin ravintolan ikkunasta, on nähtävyys, joka ilahduttaa niin kaupunkilaisia kuin turisteja. Kotikaupungillani Helsingillä on tästä paljon opittavaa. Kaupunkilaisia pitää kuunnella, eikä ajaa yhden sen hetken vallassa olevan puolueen ideoita kuin käärmettä pyssyyn. Esimerkkejä tästä ovat kaupunkibulevardit sekä Malmin lentokenttä, jonka säilyttämistä ilmailukäytössä kannattaa valtaosa helsinkiläisistä, sekä keskustatunneli ratkaisuna paremmalle kävelykeskustalle.

Elävä maaseutu

RKP haluaa elävän maaseudun ja saariston. Arkisen elämän, työnteon ja yrittäjyyden on oltava helppoa maaseudulla. Meillä pitäisi olla vahvaa, ympäristö- ja ilmastoystävällistä kotimaista raaka-aine ja elintarviketuotantoa. Kestävää maa- ja metsätaloutta on voitava harjoittaa kannattavasti ottaen huomioon haasteelliset pohjoiset olosuhteemme.

Olen itsekin maalaispoika ja kasvanut maitotilalla. Nykyisin tilakoot ovat merkittävästi kasvaneet ja koneellistuneet, mutta viljelyala sen sijaan ei ole paljoakaan muuttunut EUhun liittymisen myötä. Tuotanto on keskittynyt ja entiset pienviljelijät ovat joko laajentaneet tai vuokranneet peltonsa. Tuotantoketjuja on lyhennettävä ja tuotteiden tulisi entistä enemmän päätyä lähimarkkinoille ilman välikäsiä. Näin kustannukset ja hinta pysyisivät paremmin kurissa ja tuottaja saisi kelvollisen hinnan työstään.

Kyläyhteisöissä on tapahtunut myös visuaalinen muutos. Viljelemättömät peltotilkut on muutettu istutuksin metsäksi. Useimmiten ne kasvavat koivua. Kylien ilme on muuttunut avoimesta metsäiseksi, missä talot reunustavat puuston keskellä kulkevaa kylätietä. Henkilörakenne on ikääntynyt, syntyvyys pienentynyt ja opiskelemaan lähteneet harvoin palaavat kotitilalleen sen ylläpitäjäksi.

Tietoliikenneyhteyksiä parannetaan koko ajan ja palveluita digitalisoidaan. Näin aineettoman työn edellytykset paranevat myös maaseudulla. Kuntien kannattaisi erikoistua ja tukea yritysryppäitä, jolloin riittävä osaaminen, kehittäminen ja tuotanto mahdollistaisivat elinkelpoiset toimintaedellytykset ja kohtuulliset markkinointi ja jakelukustannukset. 

Erä- ja luontomatkailu on kasvussa. Suomalaisten tulisi keskittyä vahvuuksiinsa, kuten puhtaaseen luontoon, hiljaisuuteen, turvallisuuteen, hyviin palveluihin sekä jokamiehen oikeuksien tuomiin mahdollisuuksiin. Kalastusmatkailun edistäminen edellyttää ensiksi, että kalavedet saadaan kuntoon ja saalisodotukset ilman massiivisia istutuksiakin realistisiksi. Jokivarsien asukkailta on pääosin näiden elinkeinojen kehittämismahdollisuudet viety patoamalla joet energiantuotantoon ja perkaamalla kosket tukkien uiton takia. Voimayhtiöiden tulee vihdoin vastata niille määrättyihin velvoitteisiin aiheutettua haittaa vastaavasti ja tehdä vaelluskaloille ohitusuomat sekä osallistua pilattujen kutualueiden ennallistamiseen yhdessä metsäyhtiöiden kanssa. Kts blogini Vaelluskalastuksen absurdit piirteet.

Liikenne- ja viestintä

RKP:n näkemyksen mukaan toimivat liikenneyhteydet ja infrastruktuuri ovat ratkaisevassa asemassa Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle maalle.

Suomi on maantieteellisesti EU:n viidenneksi suurin maa, mutta harvaiten asuttu. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole olemassa yhtä yksittäistä liikennemuotoa, mikä sopisi kaikille. 

Isoissa kaupungeissa ja niiden välille kannattaa kehittää toimivaa julkista liikennettä. Kaupunkien sisällä tulee suosia ensisijaisesti jalankulkua, pyöräilyä ja julkista liikennettä. Jalankulkua on priorisoitava, koska olemme kaikki lähtökohtaisesti jalankulkijoita, mutta kaikki eivät ole fyysisesti siinä kunnossa tai tilanteessa, että esim. pyöräily olisi mahdollista. Kaupunkilaisilla on myös perhettä ja/tai muuta elämää kaupunkien ulkopuolella, jonka takia auto on monelle välttämätön. Autoilua ei pidä sen takia tarkoitushakuisesti rangaista vastakkainasettelun kautta, vaan pitää suunnitella liikenneratkaisut siten, että liikenne on mahdollisimman joustavaa. Esim. keskustatunneli ja taajamien liityntäpysäköinti helpottaisivat liikennettä Helsingissä.

Kaupunkien ulkopuolella auto on käytännössä välttämätön eikä autoilusta ole mahdollista tai edes järkevää luopua. Sen sijaan kannattaa tukea autokannan uusiutumista, puhtaampien polttoaineiden käyttöä, kaasuautojen mahdollisuuksia, jne.

Ilmailu on yksi harvoja kasvavia aloja. Malmin lentokenttää tulee kehittää tulevaisuuden kaupunkikentäksi, joka mahdollistaa aikatauluista riippumattoman liikelentämisen sekä ilmailualan tutkimus- ja kehitystoiminnan. Haluan, että Suomi on ilmailualalla maailman kärjessä, sillä meillä on siihen otolliset olosuhteet kiitos joustavan lainsäädännön ja riittävän ilmatilan. Kts. blogini ilmailun ja Malmin lentokentän merkityksestä Suomelle.

Kansainvälisyys - EU ja Pohjoismaat

RKP:n mukaan Suomen on oltava kansainvälisessä yhteistyössä luotettava toimija, joka kantaa vastuunsa kehitysapupolitiikasta ja kansainvälisestä ihmisoikeusarkkitehtuurista. Suomen on oltava eturintamassa kehittämässä nykyaikaisempaa, tasa-arvoisempaa, kestävämpää ja kilpailukykyisempää EU:ta, joka puolustaa yhteisiä ihmisarvoja ihmisoikeuksista oikeusvaltioperiaatteesta ja demokratiasta. EU:n pitää olla yhdistävä rauhaa, hyvinvointia, vakautta ja oikeutta Euroopassa ja muualla maailmassa edistävä poliittinen voima. On välttämätöntä ja tärkeätä, että Suomi pysyy kannassaan ja puolustaa liberaaleja, länsimaisia arvoja. Muut Pohjoismaat ovat lähimmät kansainväliset yhteistyökumppanimme. Tekemällä yhteistyötä alueellisella tasolla Pohjoismaissa, Euroopassa ja transatlanttisella tasolla sekä maailmanlaajuisesti, menestymme paremmin kuin yksin. 

Kansainvälistyminen on mielestäni Suomen kannalta välttämätöntä. Olemme osa Pohjoismaita ja Eurooppaa ja meidän tulee ajaa länsimaalaista demokraattista ja tasa-arvoista ajattelua kaikissa toimissamme. Suomi tulee olla aktiivinen toimija EU:ssa ja muissa länsimaisissa organisaatioissa, joiden jäsen tai yhteistyökumppani olemme. Yhteistoiminnan perusteena pitää olla se, että Suomi on jäsen niissä organisaatioissa, joiden päätökset vaikuttavat Suomeen suoraan tai välillisesti, ja yhteistyökumppani silloin, kun yhteistyö hyödyntäisi kumpaakin osapuolta. 

Turvallisuuspolitiikka

RKP:n näkemyksen mukaan Suomen pitää olla aktiivinen kansainvälisessä yhteistyössä tavoitteenaan luoda rauhaa, turvallisuutta ja vakautta. Teemme tätä työtä aktiivisena pohjoismaisen, eurooppalaisen ja trans-atlanttisen yhteistyön osapuolena sekä YK:n ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö OSCE:n jäsenenä. Meidän pitää jakaa asiantuntemustamme toimimalla aktiivisena rauhanvälittäjänä ja konfliktien ratkaisijana sekä osallistumalla kansainvälisiin sotilas- ja siviilikriisinhallintaoperaatioihin. Turvallisuuspolitiikkamme perustan on oltava uskottavassa kansallisessa puolustuksessa. Yleinen asevelvollisuus on Suomen puolustuksen peruspilari. Suomi kehittää sotilaallista yhteistyötään Naton kanssa, koska se on tärkeätä, jotta voimme ylläpitää ja kehittää kansallista aluepuolustustamme. Aktiivinen osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön on Suomen edun mukaista ja osa maailmanlaajuista vastuustamme. 

Uskottavan puolustuksen perusta on: yleinen asevelvollisuus, puolustusvoimien osaava ja motivoitunut henkilöstö, moderni kalusto, riittävät toimivaltuudet sekä kansainvälinen yhteistoiminta. Yleisen asevelvollisuuden osalta on lyhyellä tähtäimellä pohdittava kutsuntojen ulottamista myös naisille ja pitkällä tähtäimellä asevelvollisuuden kehittämistä täysin tasa-arvoiseksi. Tämä tosin edellyttää myös tasa-arvoisen vanhemmuuden toteutumista, jotta vastuunjako toteutuu yhteiskunnassamme tasapuolisesti. Puolustusvoimien resursseista on pidettävä huolta sekä henkilöstömäärän että budjetin osalta. Harjoituksista ei tule tinkiä, vaan ne tulee nähdä osaamista ja yhteistoimintaa kehittävänä välttämättömänä toimintana. Kalustoa ei saa päästä rappeutumaan. Erityisesti ilmavoimat ja merivoimat tarvitsevat nyt kehityksen kärjessä olevat hävittäjälentokoneet ja alukset ja niiden rahoitus on varmistettava. Teknologian ja ympäristön muutosten johdosta on jatkuvasti arvioitava puolustusvoimien toimivaltuuksia. Tiedustelulainsäädäntö on nykyisen ja tulevaisuuden turvallisuuden takaamisen keskiössä. Sokeana on vaikeata ennakoida ja ennalta ehkäistä. Lisäksi on ymmärrettävä, että Itämerellä tai Fennoskandiassa tapahtuva kriisi vaikuttaisi Suomeen riippumatta siitä, onko Suomi osana konfliktia vai ei. Tällöin olisi Suomen etujen mukaista olla jäsenenä niissä organisaatioissa, missä tehdään Suomeen vaikuttavia päätöksiä. Lisää näkemyksistäni uskottavasta puolustuksesta voi lukea aikaisemmasta blogikirjoituksestani.

Sodat ja kriisit eri puolilla maata vaikuttavat Eurooppaan ja siten Suomeen sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Kehitysavun ja kriisinhallinnan tarkoituksena on tarjota humanitääristä apua ja samalla ennalta ehkäistä kriisien laajenemista entisestään. Suomen tulee jatkossakin osallistua kriisinhallintaan sen eri muodoissa kansainvälisten toimijoiden kanssa (esim. YK, EU ja Nato). Joskus kriisit tai sodat aiheuttavat ihmisten laajoja muuttoliikkeitä, mikä aiheuttaa haasteita vastaanottavissa maissa. Suomessa tämä on näkynyt maahanmuuttona ja turvapaikanhakijoiden määrän nopeana kasvuna. Hädässä olevia ihmisiä pitää aina auttaa. Sinisilmäisyyteen ei kuitenkaan ole varaa. Viranomaisilla pitää olla riittävät resurssit ja toimivaltuudet selvittää esim. turvapaikkahakijoiden taustat arvioidakseen avun tarvetta ja kestoa. Suomessa turvapaikan ja oleskeluluvan saaneet henkilöt pitää mahdollisimman nopeasti saada osaksi yhteiskuntaa mahdollistamalla koulutus, työllistyminen tai yrittäminen. Suomessa on länsimaisen demokratian pelisäännöt ja se antaa laajat vapaudet elää ja olla, mutta ihmisoikeuksista emme tingi emmekä Suomessa hyväksy muita lakeja kuin Suomen eduskunnan säätämät. Turvallisuutta vaarantavat ihmiset on voitava poistaa Suomesta.