tiistai 12. maaliskuuta 2019

Mietteitä Paasikivi-Seuran vaalitentistä 11.3.2019

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole noussut juuri teemaksi vaalikeskusteluissa, joten oli kiinnostavaa osallistua aihetta käsittelevään Paasikivi-seuran vaalipaneeliin. Kysyttäessä panelisteilta, onko tämä vaaliteema, useat katsoivat, että se ei sitä ole. Asetelma on mielestäni melko kummallinen, ottaen huomioon, kuinka Suomeakin ympäröivä maailma on kuluneella vaalikaudella muuttunut sekä epävakaisempaan että turvattomampaan suuntaan.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva kiteytti mielestäni asian hyvin kysymällä (vapaasti muotoiltuna), että jos mikään ei Suomea uhkaa, niin miksi sitten on päätetty sijoittaa merkittäviä summia puolustusvoimien kaluston modernisointiin? Myös sekä ulko- ja turvallisuuspoliittinen että puolustuspoliittinen selonteko näkevät asian näin. Molemmissa mainitaan, että Suomeen voi kohdistua aseellista uhkaa tai voimankäyttöä.

NATO-keskustelua ei kyseisessä seurassa syntynyt. Tilanne on Suomen ja sen lähialueilla muuttunut Venäjän muutettua toimintaansa selkeästi aggressiivisemmaksi alkaen Georgian sodasta ja Krimin valtauksesta. Nykyään tämä näkyy mm. lisääntyneenä, joskus uhittelevana toimintana kansainvälisillä vesialueilla ja ilmatilassa, simuloituina hyökkäyksinä naapurimaita kohtaan ja harjoitusten häirintänä. Ruotsi on arvioinut turvallisuustilanteensa uudelleen ja asettanut pysyvästi joukkoja Gotlantiin, luopui puhtaasta ammattiarmeijasta sekä suunnittelee kaksinkertaistavansa puolustusmenot 2020 -luvulla.

Olisi mielenkiintoista tietää, millaista keskustelua olisi käyty, jos VoimaVenäjä -raportti olisi julkaistu paria päivää aikaisemmin. Kaikissa raportin neljässä skenaariossa kohdistuu Suomeen merkittäviä, pääosin negatiivisia vaikutuksia. Suomi näyttää luottavan EU:n koheesioon ja solmittuihin kumppanuuksiin. Pahimmassa tapauksessa Suomi jäisi kuitenkin eristetyksi ja olisi altis poliittiselle, taloudelliselle ja sotilaalliselle painostukselle. Mikä olisi kumppanuuksien painoarvo tuolloin?

Paneelin lopussa esitettiin kolme yleisökysymystä, karkeasti seuraavalla tavalla:

1. Voisiko hävittäjähankkeen 7 – 10 miljardin budjetista ottaa osan vanhusten hoitoon hankkimalla vähemmin hävittäjiä?

Panelistit olivat varsin yksimielisiä siitä, että vanhusten hoitoon on osoitettava riittävä rahoitus muilla keinoin, ei leikkaamalla puolustusmenoja. Paavo Väyrynen esitti jo aiemmin blogissaan esille tuodun näkemyksensä, että nykyisen Hornet-kaluston elinkaarta voitaisiin jatkaa 10 vuodella noin yhden miljardin kustannuksin, kuten mm. Sveitsissä ja Kanadassa tehdään. Valitettavasti en päässyt vastaamaan tähän kommenttiin, joten esitän sen tässä.

Suomen ja Sveitsin Hornet-kalusto hankittiin samaan aikaan ja melko lailla samassa konfiguraatiossa. Sveitsiläisiin koneisiin on kuitenkin asennettu erilainen keskirunko kuin suomalaisiin, mikä mahdollistaa elinkaaren jatkamisen. Suomella ei ollut varaa tähän lisäkustannukseen. Käytettyjen operatiivisesti relevanttien koneiden ja varaosien saatavuus on hyvin epävarmaa ja elinkaaren loppupuolella olevan kaluston käyttökustannukset nousevat hyvin jyrkästi. Lisäksi eliniän jatkaminen olisi johtanut tilanteeseen, missä sekä hävittäjäkalusto, että harjoituskonekalusto olisi uusittava samanaikaisesti, mikä ei ole mitenkään mahdollista.

Tom Packalén esitti, että tekoäly korvaa miehitetyt taistelukoneet muutamassa vuosikymmenessä. Yksikään hävittäjävalmistaja ei toistaiseksi ole tuomassa tuotantoon ohjaajatonta taistelukonetta Suomen hävittäjähankinnan aikataulussa, vaikka tuotannossa olevat koneet voivatkin toimia yhdessä monenlaisten automaattisesti tai etäohjattavien miehittämättömien lentolaitteiden kanssa. Kun teknologia mahdollistaa miehistön korvaamisen tekoälyllä, voidaan se helposti tehdä jo olemassa oleviin, rakenteeltaan modulaarisiin koneisiin.

2. Koska siirrytään takaisin Paasikivi-Kekkosen linjalle ulkopolitiikassa?

Tähän moderaattori totesi, että emme ole palaamassa ajassa taaksepäin. Muita kommentteja ei esitetty.

3. Miten suomalaisten maanpuolustustahtoa voitaisiin kohottaa?

Suomi täytyy kokea mielekkääksi ja puolustamisen arvoiseksi. Panelistit muistuttivat, että varusmiehille tehdyt kyselyt osoittavat, että sekä palvelusmotivaatio että maanpuolustustahto ovat korkealla, jopa korkeammalla kuin aikaisemmin. Kansalaisten maanpuolustustahtoon vaikuttavat toki paljon muutkin tekijät kuin koettu varusmiespalvelus tai reserviläistoiminta. Olen aikaisemminkin esittänyt ajatuksen, että siviilissä saatua kokemusta ja osaamista tulisi paremmin kyetä hyödyntämään myös varusmiespalvelusta suoritettaessa. Palvelusvelvollisuus voisi säilyä ennallaan, mutta palvelukseen astumisen ajankohta voisi olla joustavampi. Kutsunnoissa voisi ilmoittaa, että astuu palvelukseen vaikkapa toisen opintovuoden jälkeen ja tavallaan sijoittaa varusmiespalveluksen henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa sisään. Kun palveluspaikka ja tehtävät vastaisivat ao. siviilikoulutusta, hyötyisivät sekä varusmies että puolustusvoimat. Näin myös palveluksen aikana annetut tehtävät olisivat syvällisempiä ja antaisivat paremman kuvan siitä, mistä maanpuolustus koostuu ja mitä se edellyttää. Lopputuloksena voisi olla maanpuolustuksesta kiinnostunut, motivoitunut reserviläinen tai hakeutuminen sotilasammattiin.

Lue myös blogini NATO:sta. Toivon asiallista ja faktoihin perustuvaa NATO-keskustelua osaksi Suomen ulko- ja puolustuspoliittista keskustelua. Sen kuuluisi olla vaaliteema!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ajatuksia uskonnonvapaudesta

Sain muistutuksen vastata uskonnonvapaus.fi -vaalikoneeseen ; kiitos siitä! Vaalikone oli mielestäni hyvin selkeä ja fokusoitunut, mutta se...