Vaalikeskustelusta on lähes kokonaan puuttunut keskustelu turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Turvallisuusympäristömme on kuitenkin muuttunut selvästi viime aikoina. Suomen tulisi pysyä ajan tasalla ja jatkuvasti arvioida turvallisuuspoliittisia ratkaisujamme. Nämä ovat yksi poliittisen tason keskeisimpiä linjauksia ja niiden tulisi sen takia olla luonteva osa vaalikeskustelua.
Yksi keskeinen kysymys on Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ja tulisiko tätä linjausta muuttaa hakemalla NATO-jäsenyyttä. Päätös liittymisestä on poliittinen, ei sotilaallinen. NATO-keskustelu on kuitenkin Suomessa haastavaa, sillä argumentointi puolesta tai vastaan perustuu monesti enemmän mielikuviin kuin faktaan, ja tunteet käyvät kuumina. Me tarvitsemme asiallista ja faktoihin perustuvaa keskustelua aiheesta. Ei myöskään riitä, että turvallisuuspolitiikan asiantuntijat keskustelevat asiasta toisten turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden kanssa, vaan keskustelua ja ymmärrystä asiasta tarvitaan joka tasolla.
Pyrin tässä kirjoituksessa selventämään yleisellä tasolla mitä NATO on sekä NATOon liittyviä yleisimpiä väärinkäsityksiä.
Mikä NATO on?
NATO on poliittis-sotilaallinen liittouma, jonka tavoitteena on jäsentensä turvallisuuden varmistaminen poliittisin ja tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Poliittisella tasolla NATOn tavoitteena on edistää demokraattisia arvoja ja mahdollistaa jäsentensä välinen yhteistyö turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa asioissa kriisien ennalta ehkäisemiseksi. Sotilaallisella tasolla NATO on sitoutunut ratkaisemaan konflikteja rauhanomaisesti. Mikäli diplomaattiset yritykset epäonnistuvat, NATOlla on sotilaallista kykyä toteuttaa esimerkiksi kriisinhallintaoperaatioita.
NATOssa päätökset tehdään konsensus-periaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös edellyttää kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää.
Mitä tarkoittaa artikla 5 ja kollektiivinen puolustus?
NATOn puolustuksen keskiössä on niin kutsuttu artikla 5 ja kollektiivinen puolustus. Tämän periaatteen mukaan hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia vastaan. NATO on vedonnut artikla 5:een vain kerran ja se liittyi Yhdysvalloissa tapahtuneeseen terroristi-iskuun 11. syyskuuta 2001.
Artikla 5 koskettaa vain ja ainoastaan NATOn jäsenmaita. Muilla valtioilla ei ole minkäänlaisia turvatakuita.
Turvatakuut toimivat ennalta ehkäisevästi nostamalla hyökkäyksen kynnystä niin korkealle, että hyökkäys ei kannata. Tämä on uskottavan puolustuksen kulmakivi. Yhteenkään NATO-maahan ei ole tehty sotilaallista hyökkäystä koko liittouman olemassa olon aikana.
Olisiko Suomen pakko lähteä muiden maiden sotiin?
Artikla 5 on usein ymmärretty Suomessa väärin. Artikla 5 ei tarkoita sitä, että kriisin sattuessa kaikkien jäsenvaltioiden asevoimat lähtevät sotaan, vieden varusmiehet mennessään. Mikäli artikla 5 aktivoidaan, niin jäsenvaltiot tekevät ensin kansallisella tasolla päätöksen siitä, millaista apua he kykenevät antamaan ja millaisia keinoja ovat valmiita käyttämään. Jäsenmaat neuvottelevat sen jälkeen keskenään siitä, miten kollektiivinen puolustus toteutetaan.
Monesti väitetään myös, että jos Suomi olisi NATO:n jäsen, niin ”Suomen pitäisi taistella Yhdysvaltojen sodissa”. Tällä väitteellä viitataan usein Persianlahden sotaan vuonna 1991. NATO ei kuitenkaan ollut tässä operaatioissa toimijana, koska osallistumisesta ei päästy yhteisymmärrykseen (eli konseksukseen). Operaatioihin osallistui - YK:n mandaatilla - 35:sta maasta koostuva koalitio, jonka Yhdysvallat johti ja johon osallistui sekä NATO-jäsenmaita että ei-jäsenmaita. Kaikki NATO-jäsenmaat eivät kuitenkaan osallistuneet. Pohjoismaista Ruotsi, Norja ja Tanska osallistuivat; Ruotsi esimerkiksi toimittamalla kenttäsairaalan.
On tärkeätä ymmärtää, mitä tarkoitetaan, kun NATO (organisaationa) osallistuu johonkin ja miten se eroaa siitä, kun NATO-jäsenmaa tai -maat osallistuvat johonkin, esim. sotilaalliseen operaatioon. Analogiana voidaan esittää Suomen ja Ruotsin välinen sotilaallinen yhteistyö. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välinen sotaharjoitus on kahden EU-maan yhteinen sotaharjoitus, mutta se ei silti ole EU:n harjoitus.
Mitä NATO-jäsenyys edellyttää?
NATO-jäsenyydelle on tiettyjä kriteereitä. Hakijamaan on maantieteellisesti sijaittava Euroopassa, sen on oltava demokraattinen valtio, sillä tulee olla kykyä ja halua edistää eurooppalaista ja transatlanttista turvallisuutta ja jäsenhakemukselle tulee olla kansallinen hyväksyntä. Tätä on tulkittu niin, että ennen hakua tulisi järjestää kansanäänestys, mutta tätä NATO ei edellytä. Hakuprosessin aikana varmistetaan, että NATO-yhteensopivuus täyttyy. Kaikkien NATO-jäsenmaiden tulee myös hyväksyä uusi jäsenmaa.
Kansallisen puolustusbudjetin tulee olla 2% valtion bruttokansantuotteesta. Pääosa NATO-maista ei ole saavuttanut tätä tavoitetta, jonka perimmäisenä tavoitteena on riittävän ja uskottavan kansallisen puolustuksen järjestäminen, joka toimii sekä pidäkkeenä, että on tarvittaessa käytettävissä yhteiseen puolustukseen. Suomen puolustusbudjetti on (vuonna 2019) 1,29% BKT:sta, mutta mikäli lasketaan mukaan UM:n osuus sotilaallisesta kriisinhallinnasta, puolustushallinnon eläkkeet ja osa Rajavartiolaitoksen menoista, niin osuus kasvaa noin 0,2%.
Jäsenyyden edellytyksenä on, että jäsenyyttä hakeva valtio ei ole konfliktin osapuoli. Näin ollen jäsenyyttä ei voi hakea siinä vaiheessa, kun konflikti on jo alkanut. Tätä voidaan verrata palovakuutukseen: vakuutus on otettava ennen kuin tulipalo on syttynyt. Jo lähistöllä riehuva metsäpalo saattaa nostaa vakuutuksen hintaa merkittävästi tai olla este sen saamiselle. Mitään ”NATO-optioita” ei ole olemassa, vaan jäsenyyttä haetaan rauhan aikana vakiintuneen prosessin mukaisesti.
Voisiko Suomi luopua yleisestä asevelvollisuudesta tai vaikkapa ilmapuolustuksesta, jos olisimme NATO-jäsen?
NATO-jäsenyys edellyttää, että jokainen valtio vastaa omasta kansallisesta puolustuksestaan. Omaa puolustustaan ei voi siis ulkoistaa, sitä voi ainoastaan vahvistaa muualta saadulla tuella. Yleinen asevelvollisuus on Suomen kannalta kustannustehokkain tapa huolehtia omasta kansallisesta puolustuksestamme, eikä Nato-jäsenyys toisi tähän muutosta. Toimiva ilmapuolustus on tehokkain tapa estää hyökkääjän toimintavapaus. Tämä edellyttää jatkuvaa korkeaa valmiutta, mikä on saavutettavissa vain kansallisesti. Nopeasti kehittyvissä kriiseissä ovat yhteisoperaatioiden valmistelun ja toimeenpanon viiveet liian suuria ilman kansallista pidäkettä.
Entä kauppasuhteet?
Monesti väitetään, että Suomen kauppasuhteet Venäjään kärsisivät NATO-jäsenyyden myötä. Venäjä kuitenkin käy kauppaa NATO-maiden kanssa jo nyt, esimerkkinä kaasun vienti Saksaan.
Harvemmin on laskettu, millaisia kauppasuhteita NATO-jäsenyys mahdollistaisi, kun Suomi korkean teknologian maana pääsisi osaksi NATOn teollisuusyhteistyötä. Tällä hetkellä nämä foorumit ovat avoinna vain NATOn jäsenmaille.
Miksei EU?
EU on taloudellinen ja poliittinen unioni ja sen tehtävät ja mandaatti poikkeavat NATOn vastaavista. EU:n sotilaallista ulottuvuutta kehitetään niiltä osin, kun se ei ole päällekkäinen NATOn kanssa. EU:lla ei siis tule olemaan omaa armeijaa, vaan sen kyvyt muodostuvat pääosin kansallisten puolustusvoimien käytettävyydestä tarvittavissa yhteisoperaatioissa. EU:lla ei myöskään ole vastaavaa komento- ja esikuntarakennetta, mikä mahdollistasi joukkojen nopean ja laajamittaisen kokoamisen ja käytön.
Samalla on muistettava, että pääosa EU:n jäsenistä kuuluu NATOon. Euroopan puolustus siis nojaa vahvasti NATOon. Muilla EU-jäsenmailla ei välttämättä ole samanlaisia intressejä kehittää EU:n yhteispuolustusta kuin NATOn ulkopuoliset jäsenet.
Mitä se tarkoittaa, kun emme ole NATOn jäsen?
Pahimmassa tapauksessa Itämeren tai Fennoskandian alueelle syntyy konflikti, joka vaikuttaa Suomeen suoraan tai välillisesti riippumatta siitä, onko Suomi konfliktin osapuoli. Jos Suomi ei ole NATOn jäsen, niin emme osallistu NATOn päätöksentekoon, joka väistämättä vaikuttaa alueen tapahtumiin. Suomella ei myöskään ole turvatakuita. Suomi on avoin poliittiselle, taloudelliselle ja sotilaalliselle painostukselle. Asemamme saattaisi olla huoltovarmuuden kannalta kaikkein heikoin, kun kauppalaivaston toimintaan tulisi merkittäviä häiriöitä tai liikennöinti Suomen satamiin estyisi kokonaan.
NATO - puolesta vai vastaan?
Päätös siitä, liittyykö Suomi NATOon vai ei, tulee perustua Suomen turvallisuusympäristön tilanteeseen ja arvioon sen mahdolliseen kehittymiseen sekä faktapohjaiseen tietoon siitä, mitä NATO on ja mitä jäsenyys meille merkitsisi ja mitä se meiltä edellyttäisi. Se edellyttää avointa keskustelua.
Avoin keskustelu myös poistaisi turhaa ja vääriin tietoihin perustuvaa pelkoa siitä, että Suomi ja meidän varusmiehemme joutuisivat ulkomaille sotaan. Tilanteessa, missä artikla 5:een vedottaisiin, Suomi tekisi itse, itsenäisesti ja kansallisesti päätöksensä siitä, millä tavalla Suomi osallistuisi toisen maan auttamiseen. Suomi osallistuu jo nyt kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan ja on mukana kansainvälisissä valmiusjoukoissa, joten täysin uusia keinoja avunantoon ei edes tarvita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti